Filosofiaa, vol.2

Luin eilen Evita-lehdestä Anna Perhon kirjoittaman jutun. Hän mainitsee olevansa ikuinen laihduttaja, ja laihduttamista teksti käsittelikin. Eräässä kohdassa hän valitti, miten tietoa ja älykkyyttä saa kyllä tavoitella, mutta laihuutta ei. Mutta eiköhän tämä älykkyyden tavoittelu ole taas ihmisen itsensä asettama normi. Lausahdus "kuuluu yleissivistykseen" saa kaikki höristämään korvansa ja kuuntelemaan, mitä "yleissivistykseen kuuluvaa" saa nyt oppia. Ja sitten tietokilpailuissa nauretaan ihmiselle, joka ei tiedä Tenavat-sarjan luojaa, koska "kulttisarjakuvan luoja kuuluu yleissivistykseen". Mutta mikä ihmeen normi määrittää, mikä asia kuuluu yleissivistykseen? Eikö esimerkiksi se, että islanninhevosen yksi askellajeista on töltti, tai että manx on kissarotu, tai se, että intiaanitkin ovat saunoneet, kuulu yleissivistykseen? Mutta kun rupeaa miettimään, mitä hyötyä minulle on elämässä siitä, että tiedän Karvisen tai Ressun luojan? Varmasti silloin, kun osallistun Haluatko miljonääriksi-kilpailuun, mutta oikeassa elämässä? Miksi vain "älykkäitä" ihmisiä arvostetaan? Sellaisia ihmisiä, jotka tietävät piin kymmenen ensimmäistä desimaalia?



Ymmärrän kyllä tiedonjanon, kuulun itsekin siihen luokkaan joka ahmii kaiken mahdollisen muropaketin ravintosisällöstä Shakespearen tuotantoon, mutta olen miettinyt, olisinko joskus onnellisempi, jos olisin vähän "tyhmempi". Tietohan tunnetusti lisää tuskaa, eikä infoähkyssä osaa enää erottaa oleellista tietoa siitä ylimääräisestä. Mutta toisaalta on ihan hyvä olla tietoinen asioista, esimerkiksi oikeuksistaan kuluttajana, mikä kaikki kuuluu tapaturmavakuutuksen piikkiin ja mitä tarkoittaa keltainen kärjellään oleva kolmio. Mutta olen ihan yhtä onnellinen kuin ihminen, joka tietää Supermarsu-kirjasarjan luojan(josta minulla ei ole hajuakaan).

Päivän lause:"Ollako(viisas) vai eikö olla, siinäpä vasta(tyhmä) kysymys!"